”Perheyrityksen omistukseen siirtyminen on luonteva jatko Haltijan tarinalle, sillä tunnen näiden yritysten arvomaailmojen kohtaavan toisensa erityisen hyvin. Haltijalle on myös tärkeää pysyä kotimaisessa omistuksessa. Yrityskauppa luo mahdollisuuksia Haltijalle kestävään ja kannattavaan kasvuun ja toimintojemme pitkäjänteiseen kehittämiseen”, Haltijan toimitusjohtaja Leena Munter sanoo.

”Haltijan vahvuus on sen asiantuntijuuden kattavuudessa ja tuotevalikoiman monipuolisuudessa. Kasvava asiakaskunta on antanut sille vahvan luottamuksensa. Näen tämän yrityskaupan hyödyttävän niin asiakkaita, Haltijan henkilöstöä kuin uutta omistajaakin”, toteaa Haltijan hallituksen puheenjohtaja Jussi Seppälä Sponsor Capitalilta.

”Kaupan myötä pystymme yhdessä tarjoamaan terveydenhuollon ja hoiva-alan asiakkaillemme entistäkin monipuolisemman valikoiman terveysteknologian tuotteita sekä palveluja molempien yhtiöiden henkilöstön vahvan ammattitaidon avulla ja siten entisestään vahvistamaan asemaamme markkinoilla”, Bernerin toimitusjohtaja Antti Korpiniemi iloitsee.

Haltija on viime vuosien aikana noussut apuvälineteknologian ja -palveluiden johtavaksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Yritysosto täydentää Bernerin olemassa olevaa terveysteknologiatuotteiden tuote- ja palveluvalikoimaa.

Haltija Group Oy palvelee valtakunnallisesti terveydenhuollon julkisen ja yksityisen sektorin ammattilaisia sekä hyvinvoinnistaan kiinnostuneita kuluttajia apuvälineisiin, hoitotarvikkeisiin sekä ortoosi- ja tukituotteisiin liittyvissä ratkaisuissa. Alan kattavin huolto-, puhdistus- ja vuokrauspalvelu mahdollistaa apuvälinetekniikan turvallisen käytön ja oikea-aikaisen saatavuuden. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli 25,5 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa 120 henkilöä.

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu suomalainen neljän liiketoiminta-alueen perheyritys. Tunnettuja oman Heinäveden-tuotannon brändejä ovat mm. LV, Heti ja XZ. Berner Pro -liiketoiminta-alue on ammattilaisen strateginen kumppani ja sen erikoisosaamisemme keskittyy terveydenhuoltoon, laboratorioalaan, eläinten hyvinvointiin sekä ammattisiivoukseen ja keittiöhygieniaan. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 324,3 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 536.

Takaisin referensseihin