”Kiinnostuimme ISS Securitystä, koska siinä on mielestämme merkittävää kasvupotentiaalia. Yhtiöllä on jo nyt laaja palveluvalikoima, valtakunnallinen verkosto, uskolliset asiakkaat ja sitoutunut henkilöstö. Tavoitteenamme on kasvattaa ISS Securitystä alan teknologia- ja markkinajohtaja”, sanoo Intera Partnersin osakas Heikki Kivirinta.

”Nykyasiakkaidemme näkökulmasta mikään ei muutu kaupan myötä. Omien asiakkuuksiemme lisäksi palveluitamme saa edelleen myös osana ISS Palveluiden kokonaispakettia. Jatkossa asiakkaamme hyötyvät muutoksesta, sillä pystymme kehittämään palveluitamme aktiivisesti ja asiakkaidemme toivomaan suuntaan. Olemme erittäin innoissamme niistä mahdollisuuksista, joita Interan omistukseen siirtyminen tarjoaa”, sanoo ISS Security Oy:n toimitusjohtaja Juha Savolainen.

Intera on suomalainen yritysten kasvuun keskittyvä pääomasijoittaja. Intera etsii sijoituskohteikseen suomalaisia ja ruotsalaisia yrityksiä, joiden liikevaihto on sijoitushetkellä 10-200 miljoonaa euroa ja joissa Intera voi tulla enemmistöomistajaksi. Tyypillisiä sijoitustilanteita ovat kohdeyrityksen kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittaminen, toimialajärjestelyt sekä perheyhtiöiden sukupolvenvaihdokset.

ISS Palveluiden turvaliiketoiminta työllisti vuonna 2015 noin 1 300 turvallisuusalan ammattilaista ja sen liikevaihto oli noin 68 miljoonaa euroa. Se on yksi Suomen turvallisuusalan johtavista yrityksistä.

Takaisin referensseihin