”Kompostorit ja ekovessat ovat selkeästi kuluttajamarkkinoille suunnattuja tuotteita eikä tuoteryhmällä nähty enää suoraa synergiaa L&T:n ympäristöhuollon palvelujen myynnissä ja markkinoinnissa. Meille oli luonnollista myydä tuotteet puutarha-alan kuluttajamarkkinoiden johtavalle yritykselle. Kekkilä pystyy kehittämään sekä tuotteita että niiden markkinointia Suomessa ja lähialueilla”, kertoo L&T:n liiketoimintajohtaja Pertti Tammivuori.

Kekkilä-konserni kehittää, valmistaa ja markkinoi puutarha-alan korkealaatuisia kasvualustoja, kasviravinteita ja katemateriaaleja sekä kotipuutarhan ja pihan rakentamisen tuotteita harrastajille, ammattiviljelijöille ja viherrakentajille.

Lassila & Tikanoja on erikoistunut ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten tukipalveluihin ja on merkittävä puupohjaisten biopolttoaineiden, kierrätyspolttoaineiden ja uusioraaka-aineiden toimittaja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa, Latviassa ja Venäjällä. L&T:n liikevaihto vuonna 2011 oli 652 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 10 000 henkilöä. L&T on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

Takaisin referensseihin