HLP toimi neuvonantajana osakeannissa, jossa Omena Hotellit sai tulevaisuuden kasvua varten oleellista uutta rahoitusta velkasaneerausmenettelyn päättymisen jälkeen.

Suomalainen Omena-hotellit on ainutlaatuinen itsepalveluhotelliketju, jonka liikeidea perustuu asiakkaiden itsepalveluun, sijaintiin kaupunkien keskustassa ja aina edullisiin hintoihin. Huone varataan ja maksetaan mobiilisovelluksella tai verkkosivuilla, eikä hotelleissa ole erillisiä sisään- tai uloskirjautumisprosesseja, vaan huoneeseen kuljetaan mobiilisovelluksella tai omalla ovikoodilla. Yhtiöllä on tällä hetkellä kahdeksan hotellia, joista kaksi Helsingissä ja Turussa sekä yksi Jyväskylässä, Porissa, Tampereella ja Vaasassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli n. EUR 9.8m. Omena-hotellit on perustettu vuonna 2001.

Takaisin referensseihin