”Oveniassa on erinomaista osaamista ja yhtiö on saavuttanut vahvan markkina-aseman viime vuosien aikana. Aiomme jatkaa liiketoiminnan systemaattista kehittämistä yhdessä johdon kanssa kasvutavoitteiden saavuttamiseksi”, kertoo partner Ilkka Hietala, Vaaka Partners Oy:stä.

”Vaaka Partnersin mukaantulo on osoitus luottamuksesta Oveniaa ja sen ammattitaitoista henkilöstöä kohtaan. Meillä on hyvä strategia ja jatkamme toimintaa nykyisen liiketoimintasuunnitelman mukaisesti tiiviissä yhteistyössä uuden omistajan kanssa. Yrityksellämme on mahdollisuus vastata aikaisempaa paremmin asiakastarpeisiin ja kasvattaa markkinaosuuttamme. Viime vuosina suunnitellut ja toteutetut uudistukset yrityksen toiminnassa ovat osoittautuneet soveltuvan erinomaisen hyvin markkinoiden tarpeisiin. Tulemme jatkamaan yhtiön aktiivista kehittämistä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti”, kertoo Ovenian toimitusjohtaja Mika Valtonen. 

Ovenia Oy tarjoaa asiakaslähtöisiä kiinteistöjohtamispalveluita kiinteistösijoittajille ja käyttäjäomistajille. Ovenia on alansa suurin ja vanhin yritys, 30 vuoden kokemuksella. Ovenian palvelut kattavat kaikki kiinteistöomaisuuden hallinnan osa-alueet: kiinteistöjohtamisen, kiinteistöhallinnon, vuokrauspalvelut sekä elinkaarikehityksen palvelut. Ovenia hallinnoi valtakunnallisesti noin 6 miljoonan neliömetrin kiinteistömassaa ja yrityksen liikevaihto vuonna 2010 oli noin 15 miljoonaa euroa. Yritys työllistää 150 kiinteistöalan ammattilaista omissa toimipisteissään Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Pietarissa.

Takaisin referensseihin