”Heinon Tukun ostaminen on meille luonteva, strategiamme mukainen askel. Tavoitteenamme on olla edelläkävijä ruoka-alan ratkaisuissa, ja tähän Heinon Tukun osaaminen ja laaja tuotevalikoima tuovat merkittävän lisän. Myös samanlainen arvopohja yhdistää meitä. Heinon Tukku on perinteikäs perheyritys ja Valion omistajia ovat puolestaan suomalaiset maitotilalliset”, toteaa uuden liiketoimintayksikön johtaja Tuomas Sorri.

Ulkona syömisen ja noutoruoan trendin ennustetaan palaavan kasvu-uralle, kun koronapandemia hellittää. Valion tavoitteena on olla entistä laaja-alaisempi kumppani ravintoloiden ja kahviloiden ammattilaisille. Siksi se ostaa Heinon Tukku Oy:n. Valiolta saa jatkossa yhdeltä luukulta kaiken, mitä ammattikeittiössä tarvitaan: laajan raaka-ainevalikoiman lisäksi tukea tuotekehitykseen sekä ateria- ja välipalakonseptien rakentamiseen. Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

Valio on vuonna 1905 perustettu suomalainen elintarvikeyritys, joka jalostaa ja markkinoi pääasiassa maitotuotteita. Suomessa tuotantolaitoksia 12 paikkakunnalla ja 4 300 suomalaista maidontuottajaa omistaa Valion osuuskuntien kautta. Tytäryhtiöt Valiolla on Ruotsissa, Venäjällä, Virossa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Valion liikevaihto vuonna 2019 oli 1 787 miljoonaa euroa ja töissä on noin 4 000 eri alojen ammattilaista.

Heinon Tukku Oy on toiminut yli 120 vuotta, ja on tänä päivänä yksi Suomen suurimmista ammattikeittiöitä palvelevista tukuista. Heinon Tukun tyypillinen liikevaihto on viime vuosina ollut 240 miljoonan euron luokkaa. Koronapandemia luonnollisesti pienensi liikevaihtoa, ja vuonna 2020 se oli noin 170 miljoonaa euroa. Kaupan mukana Valiolle tulee noin 340 työntekijää.

Takaisin referensseihin