GRK Infra Oyj (”GRK”) on tänään allekirjoittanut osakekauppakirjan, jonka mukaan GRK hankkii Keski-Suomen Betonirakenne Oy:n (”KSBR”) tytäryhtiöineen sen nykyisiltä osakkeenomistajilta.
Peruskauppahinta on noin 85,5 miljoonaa euroa (”Kauppahinta”) ja koostuu noin 58,7 miljoonan euron käteisosasta sekä 1.676.273 GRK:n uudesta osakkeesta, joiden arvoksi on sovittu 16 euroa osakkeelta. Lisäksi osapuolet ovat sopineet lisäkauppahinnasta, josta osa perustuu KSBR-konsernin liikevoittoon (EBIT) vuosina 2026, 2027 ja 2028.
Kauppa on GRK:lle strategisesti merkittävä askel, joka edistää samanaikaisesti useita yhtiön painopistealueita ja on johdonmukainen GRK:n vakiintuneen kasvustrategian kanssa. Kaupan tavoitteena on hyödyntää GRK:n ja KSBR:n liiketoimintojen välisiä synergioita sekä laajentaa GRK:n toimintaa yksityisen sektorin infrarakentamisen palvelemiseksi entistä paremmin. Kahden yhtiön osaamisen yhdistäminen mahdollistaisi GRK:lle yksityisen sektorin infrarakennushankkeiden, kuten suurten teollisuusprojektien ja energiasektorin hankkeiden, toteuttamisen laajemmassa mittakaavassa ja tehokkaammin kuin itsenäisesti toimien.
Tietoa KSBR:stä
KSBR on suomalainen täyden palvelun rakennusyhtiö, joka on erikoistunut betonirakentamiseen, infrahankkeisiin ja teollisuusrakentamisen ratkaisuihin. Yhtiön palvelut kattavat projektisuunnittelun ja -johtamisen sekä rakentamisen toteutuksen, ja sillä on erityisosaamista paikalla valettavissa betonirakenteissa.
KSBR tarjoaa rakentamisen palveluja useilla eri toimialoilla, mukaan lukien uusiutuva energia, teollisuusrakentaminen sekä maa- ja infrarakentaminen, ja se palvelee sekä yksityisen että julkisen sektorin asiakkaita Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiö toimii myös urakoitsijana tuulivoimainfran toimijoille ja tuulivoimapuistojen rakentamisessa.
Vuonna 2004 perustetun KSBR:n kotipaikka on Pihtipudas. Lisäksi KSBR:llä on toimipisteet Oulussa, Vantaalla, Lappeenrannassa ja Nivalassa. Rakennuspalvelujen ohella KSBR tarjoaa kone- ja kalustovuokrausta, huoltoa ja kunnossapitoa tytäryhtiönsä KSBR Rent Oy:n kautta.
KSBR:n vuoden 2025 liikevaihto oli 124 miljoonaa euroa ja liikevoitto 10,9 miljoonaa euroa.
Tietoa GRK:sta
GRK suunnittelee, korjaa ja rakentaa teitä, väyliä, raiteita ja siltoja, jotta arki sujuu, ihmiset kohtaavat ja syntyy kestävämpi tulevaisuus. GRK:n osaamista on myös ympäristöteknologia. GRK toimii Suomessa, Ruotsissa ja Virossa noin 1 100 ammattilaisen voimin. Ydinosaamiseen kuuluvat monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK tarjoaa palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon. Asiakkaita ovat valtionhallinto, kunnat ja kaupungit sekä yksityinen sektori. GRK toimii useissa projekteissa yhteistyössä infra-alan muiden yritysten kanssa.
Takaisin uutisiin