Saarioinen Oy on ostanut Poppamies Oy:n. Poppamies jatkaa tulista linjaansa itsenäisenä yksikkönä osana Saarioisten Makuratkaisut-liiketoimintaa. Kyseessä on strategisesti merkittävä askel kahdelle rakastetulle ruoka-alan toimijalle.

Poppamies oli jo pidempään etsinyt sopivaa kumppania kasvutavoitteidensa tukemiseen. Kun kaksi rohkeaa pirkanmaalaista yritystä löysivät toisensa, arvot ja tavoitteet osuivat yksiin ja kaupat syntyivät. Saarioinen osti huhtikuussa 2025 Poppamies Oy:n koko osakekannan. Saarioisille kauppa konkretisoi uutta kasvustrategiaa.

Poppamies jatkaa toimintaansa omalla nimellään ja tyylillään. Jatkossa Poppamiehen käytössä on myös Saarioisten vahva osaaminen, joka mahdollistaa kunnianhimoisempien tuotekehitysprojektien toteuttamisen. Yhteistyö avaa myös ovia tuotannossa ja jakelussa.

Saarioinen lyhyesti

Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo. Meille ruoan tekeminen on parasta ikinä ja se on ollut yrityksen perustehtävä vuodesta 1957, jolloin toiminta käynnistyi Kangasalan Sahalahdella. Tänä päivänä Saarioinen tekee ruokaa myös Valkeakoskella, Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 200 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa.

Poppamies lyhyesti

Poppamies on suomalainen vuonna 2008 perustettu yritys, joka luo vahvoja makuja ruoanlaittoon ja on tunnettu erityisesti chili- ja grillikastikkeistaan. Sen kotipaikka on Kangasala ja vuoden 2024 liikevaihto oli 5.2 miljoonaa euroa. Poppamies työllistää 13 henkilöä ja sillä on n. 2 000 myyntipistettä Suomessa sekä vientiä 14 eri maahan. Yrityksen tunnuslauseena on Asennetta ruoanlaittoon.

HLP toimi Saarioisten taloudellisena neuvonantajana transaktiossa.

Takaisin uutisiin