”Tavoitteenamme on kasvaa kokonaisvaltaiseksi kylmäratkaisujen toimittajaksi samalla tavoin kuin olemme tehneet lämmitysalalla. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi meidän on keskityttävä laajentamaan päivittäistavarakaupalle tarjoamaamme tuotevalikoimaa. Olemme varmoja, että Norpen kattava ja kiinnostava tuotevalikoima sopii erinomaisesti strategiaamme”, toteaa Viessmann-konsernin omistaja tri Martin Viessmann.

”Olemme innostuneita ja tyytyväisiä tullessamme osaksi Viessmann-konsernia. Viimeisen kolmen vuoden ajan olemme menestyksekkäästi toteuttaneet yritysstrategiaamme ja vahva sekä arvostettu uusi omistaja tarjoaa meille mahdollisuuden nostaa yrityksemme uudelle tasolle. Norpen henkilöstölle kauppa avaa uusia mahdollisuuksia, sillä Viessmannin työntekijöinä he ovat todellisen maailmanluokan konsernin palveluksessa”, kuvailee Norpen toimitusjohtaja Matti Virtanen.

Viessmann-konserni on yksi johtavista lämmitysjärjestelmien valmistajista kansainvälisillä markkinoilla. Vuonna 1917 perustettu perheyritys työllistää 10 600 henkilöä, ja sen vuotuinen liikevaihto on 1,89 miljardia euroa. Viessmann on kansainvälinen yritys: sillä on tuotantolaitoksia 11 maassa, jakelijoita ja myyntiedustajia 74 maassa sekä 120 myyntikonttoria ympäri maailman. Yrityksen myynnistä 54 prosenttia tulee vientitoiminnasta.

Norpe on yksi Euroopan johtavista innovatiivisten kylmäkalusteratkaisujen toimittajista. Vuonna 1953 perustettu yritys on kehittänyt kaupallisia kylmäratkaisuja jo yli 60 vuotta. Viimeisen 10 vuoden aikana Norpen tehtaat ovat tuottaneet 200 000 metriä keskuskoneellisia kylmäkalusteita sekä 100 000 yksikköä omakoneellisia kylmäkalusteita. MB Rahastot on ollut Norpen enemmistöomistaja vuodesta 2005. Yrityksen liikevaihto vuonna 2012 oli yli 130 miljoonaa euroa, ja 80 prosenttia myynnistä tuli viennistä. Norpen 450 työntekijästä lähes 360 toimii Suomessa. Noin 100 henkilöä työskentelee tytäryhtiöissä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Puolassa ja Virossa sekä myyntikonttorissa Latviassa ja edustustossa Venäjällä. Muualla Norpea edustaa kattava kumppaniverkosto.

Takaisin referensseihin